"Olen Sanna. Toiset tuntevat myös nimellä Sana, jolla

olen tehnyt puolet elämästäni musiikkia. 

 

Taustani on värikäs. Alkoholiongelma alkoi varjostamaan elämääni jo nuorena ja aloinkin lihoa täysi-ikäisyyden kynnyksellä oluen ja einesten takia. Muistan jo niiltä ajoilta useita epäonnistuneita laihdutuskuureja, jotka alkoholi turmeli nopeasti.

 

Parikymppisenä päätin lopettaa juomisen ja alkaa laihduttamaan. Kolme kuukautta juomalakkoa vei yli 10kg. Söin niukasti ja laskin kaloreita - se oli melkoinen miina. Aivoni eivät jaksaneet toimia täysillä, koska söin aivan liian vähän. Käytin myös erilaisia laihdutusvalmisteita, jotka maistuivat kamalalta. Sekin laihdutusjakso kosahti baari-iltaan, ja alkoholi vei mukanaan.

 

Sitten olikin munuaisten vuoro. Sairastuin ja lopetin juomisen hetkellisesti pakosta. Samalla tein ryhtiliikkeen syömisten suhteen ja pudotin painoani taas jotain 10kg. Laskin jälleen kaloreita, mutta söin tällä kertaa vähän enemmän. 

 

Vaikka paino tippui, näin aina sen "saman läskin" peilissä. Aloin juosta ja polttaa mielivaltaisesti kaloreita. Aloin oksentaa syötyäni. Se meni yli. Olin täysin sumussa ja sekaisin. 

 

Sitten söin, söin ja söin. Kunhan söin. Ja lihoin. Ihan sama, kunhan söin. Ja valitettavasti myös join. Join liikaa. Ja se vaan paheni. 

 

Vuonna 2015 havahduin alkoholiongelmaani ja myönsin itselleni olevani alkoholisti. Tajusin, etten voi jatkaa enää niin. Oli aika

luovuttaa tai alkaa taistella. Päätin taistella. Kiersin korkin lopullisesti kiinni. Samoin tumppasin tupakan ja muut päihteet. Se oli siinä.

 

Aloin kuntoilla ja keksiä muuta tekemistä juomisen tilalle. Söin kohtalaisen terveellisesti ja laihduin taas normaalipainoon. Takaraivossa painoi aiempi lieväksi syömishäiriöksi yltynyt laihdutus, mutta yritin olla armollinen itselleni. Ostin avuksi erilaisia ruokavalioita, mutta niiden noudattaminen tuntui pakkopullalta.

Herkkupäivät jäivät monesti päälle ja kärsin morkkiksista niiden takia. En osannutkaan olla niin armollinen itselleni kuin halusin. 

 

Elämä oli kuitenkin kutakuinkin mallillaan ja elämäntavat pääosin terveelliset, kunnes seuraavan vuoden kesänä paras ystäväni kuoli. Vältin kaikin keinoin ratkeamasta juomaan, joten tunnesyöminen nosti päätään. Millään ei ollut mitään väliä.

Seuraavat vuodet menivät epäterveellisten elämäntapojen orjana. En ajatellut itseäni tai hyvinvointiani. Saatoin ostaa ruokavalion tai salikortin ja ajatella, että nyt kaikki muuttuu. Ei se tekemättä muuttunut. Esitin faneilleni ja seuraajilleni itsevarmaa, vaikka olin ihan helvetin rikki. He näkivät tekohymyn, koska halusin olla esimerkillinen ja vahva. Kukaan ei tiennyt, miten pinnan alla kuohui. 

 

Havahduin painonnousuun toissavuoden lopulla ja viime vuoden alusta aloinkin treenaamaan kovaa. Ruokavaliot kuitenkin tuntuivat hankalilta, eikä niiden vierestä syöminen edistänyt painonpudotusta. Kesällä sitten polveni hajosi, joten treenitkin jäi. Siinä minä taas olin, sohvan pohjalla.

 

Kun polvi oli vähän toipunut, päätin kokeilla Hypoxi - hoitoa polven kuntoutuksen ja painonpudotuksen tueksi. Polvi sai kaipaamaansa apua ja sentit karisivat. Hypoxia tuki vähähiilihydraattinen ruokavalio, jolloin luulin saaneeni ensikosketuksen ketogeeniseen ruokavalioon. En tutkinut asiaa tarpeeksi, joten välttelin rasvaa. Voin kokoajan todella huonosti, enkä jaksanut tehdä mitään. Se oli oma moka. Jaksoin sitä alle kuukauden ja palasin vanhoihin elintapoihin. 

 

Polvi toipui noin puolen vuoden jälkeen, mutta en palannut enää salille. Einekset olivat iso osa ruokavaliotani ja suklaata meni päivittäin. Oli niin helppo heittäytyä sohvalle syömään suklaata tai jäätelöä. 

 

En nähnyt itse kuinka huonosti voin. Ajoittain olin pari viikkoa pussikeittokuurilla tai muulla dieetillä, mutta ei niistä löytynyt pysyvämpää ratkaisua. Olin väsynyt ja itsevarmuuteni oli täysin romuna. 

 

Toukokuussa aloin siivota vaatekaappiani, jolloin shokki oli järkyttävä. En mahtunut esiintymisasuihini. Enkä juuri mihinkään muuhunkaan. Mikään vaate ei istunut. Mitä olin tehnyt itselleni?

 

Siltä istumalta päätin, että on tehtävä jotain, mutta miten onnistuisin nyt, kun olen aina epäonnistunut? Mitä voisin vielä kokeilla?

 

Selasin samana päivänä instagramia ja törmäsin ystäväni stooriin, jossa hän kertoi omasta ketogeenisestä ruokavaliostaan. Laitoin hänelle viestiä, ettei ruokavalio ollut sopinut minulle viimeksi, mutta uskaltaisinko kokeilla uudestaan. Nopeasti kävi ilmi, että olin toteuttanut sen täysin väärin tiedonpuutteen vuoksi. Tuntui turvalliselta antaa sille uusi mahdollisuus.

 

Luin netistä infoa ketogeenisestä ruokavaliosta ja liityin useisiin Facebook ryhmiin. Ostin myös Rouva Keton valmennuksen tukemaan matkaani. Yllätyin, miten herkullisia reseptit olivat, ja kuinka

monipuolisesti saisi syödä. Se oli täysin poikkeuksellista verrattuna aiempiin ruokavalioihin. Ensimmäistä kertaa tuntui, että tähän minä pystyn. 

 

Koin paljon uusia herkullisia makuelämyksiä, eikä herkkujakaan tarvinnut jättää - ne vain muuttivat muotoaan ketogeenisiksi.

Perinteiset sokeriherkut unohtuivat noin viikossa, eikä niitä ole edes kaivannut. Pian alkoi myös itse oppia mitä voi syödä, ja ravintoloissakin ruokia on helppo soveltaa. En missään vaiheessa ole punninnut tai laskenut syömisiäni, kuuntelen vain kehoani. Ketogeenisestä tuli uusi mieleinen elämäntapa.

 

Olen nyt energinen, iloinen ja itsevarmempi kuin ikinä. Opin vihdoin olemaan oikeasti armollinen itselleni, enkä enää stressaa painoani tai ruoski itseäni. Vaatteet menevät taas päälle ja olo on kevyt. Paluuta entiseen ei ole. 

 

Aloitin ketogeenisen toukokuun alussa, eli kaksi ja puoli kuukautta sitten. Nyt matkalle on jäänyt noin 30 senttiä ja viimeisen punnituksen mukaan 6kg, en juurikaan käytä vaakaa. Nautin lenkkeilystä ja luonnosta, mutta tähän astinen muutokseni on lähes poikkeuksetta vain ruokavalion ansiota."

Sannan elämää voi seurata instagramissa www.instagram.com/sanavirallinen 

SANNAN TARINA

TANJAN TARINA

Alla olevat ensimmäiset kuvat ovat tammikuulta, jolloin kokonaisfiiliksen voi kiteyttää yhteen sanaan: VÄSYMYS. Ryhti oli huono, peruskunto repsahtanut ja kärsin turvotuksista sekä uniongelmista.
Mulla ei ollut minkäänlaista motivaatiota miettiä omia syömisiäni, koska kaikki energia meni kahden pienen lapsen arjen pyörittämiseen. Intohimo liikuntaankin oli sammunut, energia ja aika ei yksinkertaisesti tuntunut riittävän siihen.

Toiset kuvat on otettu viime viikolta. Ketoelämää takana kohta 7 kuukautta, ja peilistä katsoo mua ihan uus ihminen! Peilikuvasta ei ole tarkoitus tehdä sen suurempaa numeroa, sinut olen ollut kehoni kanssa jo jonkin aikaa. Mutta tämä olo! Kirkkaat ajatukset! Kevyt ja energinen fiilis! Levänneet aivot! Vahva ja jaksava keho!

Ihan muutamia ketoilun hyviä puolia mainitakseni:
🥑 parempi unenlaatu
🥑 ei turvotuksia
🥑 ei ilmavaivoja
🥑 ei "nälkäkiukkuja"
🥑 reilun 15kg painonpudotus
🥑 vähentynyt hikoilu
🥑 pirteä olo

Ja yks ehdottomasti parhaita asioita kiireisen lapsiarjen keskellä; ei tarvitse jatkuvasti olla kokkailemassa ja syömässä 😍 aikaa jää yli paljon muuhun 😊

Helppoa en voi kuitenkaan sanoa tämän olleen. Varsinkin alussa järkytti mistä kaikesta joutuukaan "luopua". Ketoruoka kun on ihan erilainen verrattuna meidän ravintosuositusten "normi" ruokaan.
Mutta jo toisella/kolmannella viikolla huomasin, kuinka puhdas, lisäaineeton ja tuore ruoka voikaan olla herkullista! Ja kuinka paljon hyviä vaihtoehtoja löytyy korvaamaan sokeriherkkuja 🍓
Enää en ajattele jääväni mistään paitsi. Enemmänkin koen tekeväni keholleni palveluksen, kun en syö kahvipöydässä sitä kakkupalaa tai pullaa.

En voisi olla kiitollisempi ystävälle, joka sai mut avaamaan silmäni ihan uudelle maailmalle❤ ystävälle, joka on jaksanut mua opettaa, ohjeistaa ja motivoida 😍 @eveprimalfitness

Aika näyttää, mitä seuraavaksi 🙌
Tulevia tavoitteita olisi antaa keholle hieman taukoa todella rajoitetusta hiilarimäärästä ja kovista treeneistä. Opetella kuuntelemaan itseäni; mitä minä tarvitsen. Vaaka ja mittanauha menevät kaappiin tauolle.
Ajatuksena olisi myös ujuttaa lasten lautasille näitä ravinteikkaita ja hyviä ruokia🥑🍓 Ja jakaa terveyttä edistäviä reseptejä 😍

Tanjan matkaa voi seurata Instagramissa

https://www.instagram.com/inspiredbyketo92/

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
KETOILU
ketoelämää yhdessä

© 2020 by Ketoilu.com. Proudly created with Wix.com